Patriarkka

Patriarkka

Uutta kotimaista! Osuvasti sanailtu perhedraama, joka ei säästä tai syytä ketään. Ensi-ilta 8.11.2018

Patriarkka avaa näkökulmia

Pari vuosikymmentä sitten elämä oli pelkkää nousua ja uuden rakentamista. Sittemmin Heimon ja Virpin sukupolvi on ehtinyt kotiutua myös mukaviin eläkepäiviin.

Yllättäen kesken perhejuhlan idylliin iskee haaste. Eräs nuori lähisukulainen kertoo mielipiteensä kenenkään pyytämättä. Aivan kuin ”Kekkosen ajan ihanteet” olisivat tulleet päätepysäkille? Tilannetta ei kevennä edes Kale-ystävän ehtymätön ja vähintäänkin omintakeinen huumori.

Kun lumipallo lähtee liikkeelle, miehuuden mallit päätyvät tuuletettavaksi Virpi pohtii rooliaan vaimona sekä äitinä, ja neljänkympin taitekohtaan tulleella aikuisella pojallakin on sanottavaa.

Nokkelaa ja tunnistettavaa ajankuvaa meistä suomalaisista

Älykäs ja viihdyttävä draama tuo näyttämölle erittäin tunnistettavia ja tutulta tuntuvia henkilöhahmoja. Tarina kertoo perhesuhteista, vanhemmuudesta ja rakkaudesta. Sekä suorittaja- että terapiasukupolvi näyttäytyvät hupaisassa valossa, nautitaan siis!

Patriarkka on yksi viime vuosien merkittävimmistä kotimaisista teoksista. Kirjoittaja Juha Jokela tunnetaan myös Pulkkinen-tv-sarjan sekä Mobile Horror -näytelmän takaa. Kouvolan Teatterin suurella näyttämölle Patriarkan ohjaa teatterinjohtaja Tiina Luhtaniemi ja rooleissa nähdään mm. Nina Petelius-Lehto ja Hannu Kivioja.

Sytykkeitä syksyn pimeisiin, ole hyvä!

Yhteistyökumppanimme OP Kymenlaakso tarjoaa omistaja-asiakkailleen 2 lippua 1 hinnalla ennakkonäytökseen ke 7.11. klo 19! Edun saa lataamalla Pivo-sovelluksen älypuhelimelleen.

 

suomi
Kritiikit: 

"(...) teksti on alusta loppuun nerokasta." Aamulehti 9.9.2016

Ohjaaja: Tiina Luhtaniemi
Lavastus: Sanna Halme
Pukusuunnittelu: Maaret Nikkinen
Rooleissa: Hannu Kivioja, Nina Petelius-Lehto, Panu Poutanen, Petteri Hautala, Emma-Sofia Hautala, Satu Taalikainen, Juha Hippi, Mirva Kuivalainen, Sami Kosola ja Tiina Winter

Katso lisää

Ohjaaja Tiina Luhtaniemi työpöytänsä ääressä. Suunnitteilla on Patriarkka-draaman ensi-ilta marraskuulle.

Mies ja berliininmunkki! Kuvassa on näyttelijä Hannu Kivioja, mutta kuuluuko munkki hänen vai roolihahmon kesäjuttuihin?