Ruokarouvan tytär myös venäjäksi

Ruokarouvan tytär myös venäjäksi

Ruokarouvan tytär -musiikkinäytelmä tekstitetään venäjäksi, yhteistyössä VisitKouvola.

Venäjänkielinen yleisö voi nauttia uudesta suomalaisesta musiikkinäytelmästä omalla äidinkielellään Thea-tekstityssovelluksen avulla. Tekstitys on saatavilla valittuina Ruokarouvan tytär -näytösaikoina, jolloin paikalla on myös venäjänkielinen opas.

Käytäntö tuo iloa Suomessa asuvalle venäjää puhuvalle väestölle, mutta yhteyksiä on luotu myös Pietarin suuntaan. ”Kulttuurimatkailu mahdollistaa elämyksiä ja maailmojen avautumista”, VisitKouvolan kehittämispäällikkö Kirsi Vainio toteaa (kuvassa Kirsi Vainio & teatterinjohtaja Tiina Luhtaniemi).

Hankkeeseen on ryhdytty Venäjän matkailutrendin vahvistumisen kannustamana ja Kouvolan alueen matkailupalveluiden kehittämisen kannalta. Jatkossa tekstityssovellusta voidaan käyttää myös muun esteettömyyden parantamiseen teatterissa.

Ruokarouvan tytär perustuu tuoreeseen menestyskirjaan

Tuoreeseen Enni Mustosen menestyskirjaan perustuva Ruokarouvan tytär vie 20-luvun Helsinkiin ja Pariisiin yhdistäen historiaa sekä fantasiaa herkullisesti. Tarina kertoo nuoren Kirstin oman tien etsimisestä sekä yleisemmin naisten itsenäistymisestä 20-luvulla, mukana vilahtelee tuttuja hahmoja Olavi Paavolaisesta Coco Chaneliin.

Venäjänkielinen tekstitys on saatavilla:
la 10.3. klo 13 & 18
to 22.3. klo 19
la 14.4. klo 18
la 28.4. klo 13
la 12.5. klo 18

Thea-tekstityssovelluksen voi ladata älylaitteeseen sovelluskaupasta (iOS, Android, Windows) ennen näytöstä.

Liput on kätevä ostaa netistä tai Lippupisteen puhelinpalvelusta 0900-600 600 (1,98 €/min + pvm). Ryhmäliput (10-20 <) varataan teatterilta tel +358 5 7400 330 (palvelukieli suomi tai englanti). Teatterilta alennus yli 20 hlön ryhmille -1 € lippu ja ryhmänjohtajalle vapaalippu.​

Lisätietoa näytelmästä suomeksi>> 
Näytelmän esittely ja muuta lisätietoa venäjäksi>>

Teatteripaketit Sokos Hotel Vaakunasta
Hotellipaketti sis. hotellimajoituksen, runsaan aamiaisen ja aamusaunan, teatterilipun sekä käsiohjelman. Hinta alk. 121€/ 1hh tai alk. 172€ / 2hh. Varaukset  +358 10 7839100 tai sales.kymenseutu@sok.fi

Muita matkailukohteita Kouvolan seudulla:
Moision kartano >>
Tykkimäen sauna >>

Lisätietoa Kouvolan matkailutarjonnasta: VisitKouvola.fi >>